FIN
 
Agiliitoa ja muuta touhuilua
 
Kesä on viimeinkin alkanut ja tuonut hyttyset mukanaan. Kallu on ainakin omasta mielestään miehistynyt ja niskakarvat alkavat olla pystyssä jos toinen koira tulee liian lähelle tontin rajoja tai muuten vaan lähestyy hiemankaan uhkaavan oloisesti. Perheen juniorin kanssa Kallu haluaisi makoilla samalla leikkimatolla, ja mikä ettei ehkä maisella muutamaan lelua. No ovathan ne toki värikkään ja kai siten myös herkullisen näköisiä.
 
Kallun agilitykurssi alkaa olla viimeistä kertaa vaille valmis. Muutamia aika turhauttavia hetkiä on koettu. Muun muassa silloin kun ketterä iirin poika keksi että putkessa voi muuten ihan hyvin tehdä uukkarin tai kun oman targetin palkkio ei ollut riittävä, vaan piti käydä pöllimässä samalla naapurinkin namit.
 
Tosin paljon mieltä piristäviä hetkiä on koettu myös. Viime kerralla ’neljän esteen rata’ meni aivan huippu vauhdilla renkaalla ja kolmella hypyllä. Ohjaaja tuumasikin, että minun on opittava juoksemaan kuin Usain Bolt, koska minulla on sen verran vikkeläliikkeinen koira. Myös muuri, putki ja 2x hyppy sujui ihan ok. Tosin paikallaan pysyminen on edelleen meille haasteellista. Kun radalle ja tehtäviin pitäisi päästä ihan heti just kun vaan irti pääsee… Ja vaikka ei pääsisikään, niin muiden hyppyihin Kallu eläytyy välillä hihna tiukalla vain takajalat maata hipoen. Pitänee viimeiselle kerralle saada joku houkuteltua mukaan kuvaamaan, että saa muistoja tuostakin kohelluksesta.
 
Valjaat olivat täysin uusi ja ihmeellinen juttu viime kerralla. Matkalla kotoa treeneihin Kallu sitten hieman askartelikin rintahihnan parissa. Onneksi ei kuitenkaan saanut poikki valjaita. Pieni punainen pitää siis huolen siitä, ettei mun käsityötaidot pääse ainakaan ruostumaan.
 
Heinäkuu mennään rennon letkeästi lomaillen, reissaten ja mökkeillen. Elokuussa sitten suunnataan Savo Showhun ja loppu kuusta TerriEriin. Saas nähdä miten meidän käy.
 
ENG
 
Agility and hangin around
 
Finally summer and mosquitos have been arrived! Kallu thinks that he is now Big Boy or almost a Man. Strange dogs that are too close the property or me will be barked. Kallu likes lay around with our son on boys carpet and probably taste few toys. Well toys are quite colorful so why not tasty also?
 
Agility course is almost at the end. We have had few frustrating moments. Example when Little Red One invented that it is possible to make a U turn in the tunnel. Or when Kallu first ate own reward from target and after that take buddy’s reward from his target…
 
But Little Red One has gave many brilliant moments too. Last time four obstacles course (four jumps in different forms) he was flying. Our tutor said to me that I need to learn like Usain Bolt, because I have so fast dog ;) Staying in spot is difficult for Kallu. He wants to go right now not whet he is allowed… Hopefully I get someone to get pictures from us next time.
 
Dog harnesses were totally new thing last time. And between home and training field Kallu handcrafted little bit and bite them almost in two pieces. Well he makes sure that I won’t forget my handcraft skills.
 
July will be holiday for us. Just relaxing, sun bathing and travelling. In August we will be back on the ring first at the Savo Show and after that at TerriEri. Let’s see how we will succeed there.