Pentukurssista jäi valitettavasti yksi kerta väliin, ohjaajan köllötellessä KYSillä perheen uuden käärön kanssa. Seuraavana torstaina oltiin kuitenkin jo paikalla keskivartalosta kutistuneen omistajan kanssa. Homma sujui jotenkin sulavammin kun jokainen koiran palkkaaminen ei aiheuttanut ähinää ja puhinaa ohjaajassa. Helmikuussa tuntui että me molemmat edistyimme kurssilla harppauksin. Ulkopuolisista asia ei ehkä näyttänyt siltä, mutta kotioloissa treenattiin ahkerasti ja Kallu ulkoili ensimmäisen kerran jo hevosenkin mukana. Tallilla luoksetulo oli sujuvaa ilman hihnaa. Tämäkös aiheutti sisäisiä riemunkiljahduksia roppakaupalla. Aikaisemmin kun olin tottunut huutamaan naama punaisena ilman tulosta koiraa paikalle. Hönö-vaarilla kun on hieman valikoiva kuulo...

Pentukurssin viimeisimmillä kerroilla oli kaupunkikävelyosuus. Ensimmäinen 10 minuuttia oli tuskaa ja kuvittelin ettei koko hommasta tule yhtään mitään. Kallu kiskoi kieli sinisenä muiden perään ja kontaktin saaminen oli utopian tasolla. Lopulta sain kuitenkin tungettua yhden lihapullan palan haju- ja taju etäisyydelle. Tämän jälkeen hihnan toisessa päässä olikin sitten maailman, ainakin melkein, kuuliaisin irskiuros. Tuli vastaan sitten koira, sauvakävelijä, pyöräilijä tai mikä tahansa Kallu odotti lihapullaa. Myös ritilällä kävely ja ritiläportaat menivät kuin vettä vaan, kunhan muistin lihapullat... Ei ole ongelmaa, jota lihapullat eivät ratkaisisi!

Helmikuussa käytiin myös ensimmäisessä näyttelyssä. KPHSn Agri Marketilla järjestämä Match Show oli Savon kauhukaksikolle ensimmäinen 'näytelmäharjoitus'. Kasvattaja Ansku kun toivoo pentuja Lahden pentunäyttelyyn toukokuussa ja kumpaakaan sisaruksista ei haluta viedä kehään ilman edes jonkinlaista kokemusta. Kehässä pennut oli jaoteltu iän mukaan. Kallu ja Capri menivät vielä pikkupentuihin. Ensimmäinen kosketus kehään oli aika kaoottinen. Treenatessa Kallu hyppi vasten ja seisottaessa jokainen jalka harotti omaan suuntaansa, häntä taas seilasi jalkojen välissä eikä korjaamista voinut ajatellakaan. Kauhulla odotin siis varsinaista kehää.

Kehässä Kallu taisi vaihtua toiseen koiraan. Vasten hyppiminen oli jäänyt pois ja seisottaminen onnistui. Asento oli minulle riittävä. Sitä sai jopa korjata tarvittaessa. Tulimmekin parikehästä pois punaisen nauhan kera! Tavoitteet oli siis enemmän kuin täytetty ja ensimmäinen askel näyttelyuralla otettu. Punaisten ryhmäkehässä emme kuitenkaan enää loistaneet, vaikka Kallu toimi edelleen hyvin ja seisoi hienosti. Päivän saldona oli siis punainen nauha, roppakaupalla iloista mieltä ja täytetyt tavoitteet. Siskolikka pisti tosin paremmaksi ollen sinisten kehän paras ja pentujen BIS3! Kyllä näillä jo kehtaa Lahteen lähteä pienen lisätreenin jälkeen. Martta jopa ajatteli uskaltautua parikehään. Sitä vaan pitää treenata aidon oikeasti (eli ainakin kerran) ennen näytelyä.

Helmikuussa haimme myös Rally-tokoon. Saas nähdä huolitaanko rämäpäätä mukaan.



Kallu parikehässä


Korvat lepattaen päädyimme ulos punaisten kehästä. Mutta tavoitteet oli saavutettu!